Äänimestarikoulutus
Syventävä matka itsen työstämiseen ja palvelemiseen äänen kautta.
Äänimestarikoulutus on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat jo pitkään työskennelleet itsensä kanssa äänen, meditaation ja energiahoidon kautta ja haluavat syventää yhteyttään omaan sisimpäänsä sekä palvella maailmaa. Koulutuksen tavoitteena on antaa selkeä ja toimiva menetelmä oman itsen työstämiseen ja eheyttämiseen.
Keskeisinä työkaluina toimivat intentio ja oma ääni. Tietoinen työskentely ja yhteistyö oman sisäisen viisauden ja sydämen äänen kanssa ovat myös keskeisessä roolissa. Eheyttämisprosessiin kuuluu omien haavojen, traumojen ja varjo-ominaisuuksien kohtaaminen. Myös yhteistyö eri "tasojen" ja tietoisuuksien, kuten enkelikunnan, luonnonhenkien ja pyhien paikkojen auttaminen on osa työtä.
Koulutuksen päämäärä ja sisältö
Yhteinen korkeampi hyvä ja pyyteettömään rakkauteen herääminen ovat pitkän tähtäimen tavoitteita. Tähän liittyy oma henkinen palvelutehtävä ja sen kautta kasvaminen. Tietoinen luomistyö yksilönä sekä ryhmätietoisuutena on osa koulutusta.
Koulutuksen rakenne ja hinta
Vaatimukset: Äänihoitajakoulutus tai vastaava laaja oma kokemus äänen ja energiatyöskentelyn saralla.
Kesto: 18 kuukautta, päättyen intensiivikurssiin.
Hinta: Sama kuin äänihoitajakoulutuksessa (280€ / viikonloppu + intensiivi 440€, sis. alv).
Lisätietoja: michael@aanisilta.fi